Vanha katulyhty

· Lindhardt og Ringhof (Saga Audiobooks) · 내레이터: Emilia Vihanto
오디오북
15분
원본
적용 가능
검증되지 않은 평점과 리뷰입니다.  자세히 알아보기
4분 샘플이 필요한가요? 오프라인일 때를 비롯해 언제든지 들을 수 있습니다. 
추가

오디오북 정보

Vanha katulyhty on hermostunut, sillä sen eläkeikä häämöttää. Huomenna on aika viedä lyhty pois, ja nähtäväksi jää jatkaako se jatkaa valaisemistaan jossain muualla, vai onko sen tie jo tullut päätökseen. Koska uskollinen katulyhty on toiminut paikallaan jo pitkään, hän huomaa pian saavansa tukea yllättävältä taholta – ja mahtavan jäähyväislahjan.

Vanha katulyhty vuodelta 1847 on tanskalaisen tarinankertojan Hans Christian Andersenin kirjoittama fantasiasatu pienistä ihmeistä ja mieleenpainuvista kohtaloista. Tanskalainen Hans Christian Andersen (1805–1875) eli H.C. Andersen oli kirjailija ja Tanskan kansallisrunoilija, joka tunnetaan erityisesti lastensaduistaan. 1800-luvulla vaikuttanut kirjailija kirjoitti uransa aikana myös matkakuvauksia, näytelmiä, runoja ja romaaneja. Andersen sai vaikutteita työhönsä lukuisilta ulkomaanmatkoiltaan, ja hänen kertomuksilleen ovat ominaisia fantastiset elementit, koskettavat kohtalot ja jopa yllättävät opetukset. Andersenin saduista on tehty lukuisia elokuvia, televisiosarjoja, näytelmiä ja oopperoita. Hänen luetuimpiin tarinoihinsa lukeutuvat muun muassa Keisarin uudet vaatteet (1837) ja Lumikuningatar (1844). Yksi tunnetuimmista sovituksista on Disneyn animaatioelokuva Pieni merenneito (1989) joka perustuu Andersenin samannimiseen satuun vuodelta 1837.

오디오북 평가

의견을 알려주세요.

오디오북을 듣는 방법

스마트폰 및 태블릿
AndroidiPad/iPhoneGoogle Play 북 앱을 설치하세요. 계정과 자동으로 동기화되어 어디서나 온라인 또는 오프라인으로 책을 읽을 수 있습니다.
노트북 및 컴퓨터
Google Play에서 구입한 도서를 컴퓨터의 웹브라우저로 읽을 수 있습니다.