Matka minuksi

·
· Bonnier Books Finland
Электрон ном
320
Хуудас
Үнэлгээ болон шүүмжийг баталгаажуулаагүй  Нэмэлт мэдээлэл авах

Энэ электрон номын тухай

Suositun R&B-laulajan herkkä ja kaunis muistelmateos

Matka minuksi on intiimi ja paljastava henkilökuva Alicia Keysista.

New Yorkin pahamaineisesta Hell’s Kitchenin kaupunginosasta maailmanmaineeseen ponnistanut R&B-laulaja ja näyttelijä Alicia Keys on tunnettu koskettavista sanoituksistaan, hämmästyttävistä laulajan kyvyistään ja sielukkaista pianosävellyksistään. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat mm. Fallin', If I Ain’t Got You ja No One.

Valojen loisteen ulkopuolella Keys on kuitenkin kamppaillut monien yksityiselämänsä haasteiden kanssa. Hyvin nuorena saavutettu kuuluisuus aiheutti myös sen, että Keys aikuistui suurien ammatillisten paineiden alla.

Keys on vasta myöhemmällä iällä alkanut kysyä itseltään elämänsä kannalta merkittäviä kysymyksiä ja pohtia, kuka hän oikeastaan on. Matka minuksi -kirjassa hän kuvaa omaa taivaltaan musiikkimaailman huipulle ja antaa puheenvuoron myös ihmisille, joihin hän on elämänsä aikana tukeutunut. Tuloksena on ainutlaatuinen kuva, jonka vilpittömyys on samaa kuin Keysin taiteessakin.

Зохиогчийн тухай

Laulaja, pianisti ja näyttelijä Alicia Keys (s. 1981) on oikealta nimeltään Alicia Augello Cook. Hänen taiteilijanimensä viittaa pianon koskettimiin. Keys on naimisissa rap-artisti ja tuottaja Swizz Beatzin kanssa, ja heillä on kaksi lasta. Michelle Burford on newyorkilainen kirjailija ja kustannustoimittaja, joka on avustanut monien kuuluisten ihmisten omaelämäkertojen kirjoittamisessa.

Энэ электрон номыг үнэлэх

Санал бодлоо хэлнэ үү.

Унших мэдээлэл

Ухаалаг утас болон таблет
Андройд болон iPad/iPhoneGoogle Ном Унших аппыг суулгана уу. Үүнийг таны бүртгэлд автоматаар синк хийх бөгөөд та хүссэн газраасаа онлайн эсвэл офлайнаар унших боломжтой.
Зөөврийн болон ердийн компьютер
Та компьютерийн веб хөтчөөр Google Play-с авсан аудио номыг сонсох боломжтой.
eReaders болон бусад төхөөрөмжүүд
Kobo Цахим ном уншигч гэх мэт e-ink төхөөрөмжүүд дээр уншихын тулд та файлыг татаад төхөөрөмж рүүгээ дамжуулах шаардлагатай болно. Файлуудаа дэмжигддэг Цахим ном уншигч руу шилжүүлэхийн тулд Тусламжийн төвийн дэлгэрэнгүй зааварчилгааг дагана уу.