Piiskaa ja suudelmia - eroottinen novelli

· Lindhardt og Ringhof
Էլ. գիրք
5
Էջեր
Գնահատականները և կարծիքները չեն ստուգվում  Իմանալ ավելին

Այս էլ․ գրքի մասին

Kun on kirjoittamassa jotakin erittäin mielenkiintoista, saattaa toisinaan imeytyä aiheeseen niin, että unohtaa ympäröivän maailman. Kun kirjoittaa ranskalaisesta erotiikasta 1900-luvulla, voi kuitenkin löytää itsestään uusia puolia ja haluja, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Kun nainen sattumalta saa katsekontaktin komeaan nuorukaiseen, joka istuu odotushuoneessa naisen äidin klinikalla, josta naisella on huone lainassa, syttyy himo kokeilla joitakin niistä leikeistä, joista hän on lukenut niin paljon. Erityisesti niitä temppuja, joista hän on lukenut The Art of Spanking -kirjasta.



Novelli on julkaistu yhteistyössä ruotsalaisen elokuvatuottajan Erika Lustin kanssa. Hänen tavoitteenaan on kuvata ihmisen luonnetta ja moninaisuutta kertomuksilla intohimosta, läheisyydestä, rakkaudesta ja halusta yhdistämällä vahvoja tarinoita ja eroottisia hupailuja. Andrea Hansen on tanskalainen eroottisten novellien kirjoittaja.

Գնահատեք էլ․ գիրքը

Կարծիք հայտնեք։

Տեղեկություններ

Սմարթֆոններ և պլանշետներ
Տեղադրեք Google Play Գրքեր հավելվածը Android-ի և iPad/iPhone-ի համար։ Այն ավտոմատ համաժամացվում է ձեր հաշվի հետ և թույլ է տալիս կարդալ առցանց և անցանց ռեժիմներում:
Նոթբուքներ և համակարգիչներ
Դուք կարող եք լսել Google Play-ից գնված աուդիոգրքերը համակարգչի դիտարկիչով:
Գրքեր կարդալու սարքեր
Գրքերը E-ink տեխնոլոգիան աջակցող սարքերով (օր․՝ Kobo էլեկտրոնային ընթերցիչով) կարդալու համար ներբեռնեք ֆայլը և այն փոխանցեք ձեր սարք։ Մանրամասն ցուցումները կարող եք գտնել Օգնության կենտրոնում։