Turms, kuolematon

· Werner Söderström Ltd
ኢ-መጽሐፍ
666
ገጾች
የተሰጡት ደረጃዎች እና ግምገማዎች የተረጋገጡ አይደሉም  የበለጠ ለመረዳት

ስለዚህ ኢ-መጽሐፍ

Elämänsä iltaan ehtinyt Turms, kuolematon kertoo merkillisen elämäntarinansa.

Turms, kuolematon on mystinen ja kiehtova etsijän odysseia Välimeren rannoilta vuosilta 520–450 ennen ajanlaskun alkua. Turms on elänyt vaiheikkaan elämän, jota hän elämänsä iltaan ehdittyään muistelee.

Turms on nuoruudessaan syyllistynyt rikokseen, paennut sitten Delfoin temppeliin ja vaeltanut kodittomana maasta toiseen. Hän osallistuu persialaissotien meritaisteluihin ja sotkeutuu monenlaisiin juonitteluihin, kunnes päätyy isiensä kotiin, etruskien kauniiseen maahan. Muistelujen ja itsetutkistelujen lopputuloksena Turms toteaa, että kun ihminen täysin tuntee itsensä, hän ei olekaan enää kuolevainen vaan jumala – kuolematon – jolla on valta palata maan päälle uuteen elämään. ”Niin uskon minä, Turms, kuolematon. Vaikka kirjoittamani häviäisi, muste kuluisi pois, kaislapaperi lahoaisi, eikä kirjoittamiani kieliä edes osattaisi lukea enää, kirjoittamalla olen sitonut elämäni jokaiseen kiveen sen minkä tahdon muistaa. Niistä olen tunteva itseni kun palaan.”

Mika Waltari (1908–1979) oli poikkeuksellisen monipuolinen kirjailija. Hänen tuotantonsa käsittää romaanien lisäksi mm. runoja, näytelmiä, satuja, elokuvakäsikirjoituksia sekä sarjakuvariimejä.

ለዚህ ኢ-መጽሐፍ ደረጃ ይስጡ

ምን እንደሚያስቡ ይንገሩን።

የንባብ መረጃ

ዘመናዊ ስልኮች እና ጡባዊዎች
የGoogle Play መጽሐፍት መተግበሪያውንAndroid እና iPad/iPhone ያውርዱ። ከእርስዎ መለያ ጋር በራስሰር ይመሳሰላል እና ባሉበት የትም ቦታ በመስመር ላይ እና ከመስመር ውጭ እንዲያነቡ ያስችልዎታል።
ላፕቶፖች እና ኮምፒውተሮች
የኮምፒውተርዎን ድር አሳሽ ተጠቅመው በGoogle Play ላይ የተገዙ ኦዲዮ መጽሐፍትን ማዳመጥ ይችላሉ።
ኢሪደሮች እና ሌሎች መሳሪያዎች
እንደ Kobo ኢ-አንባቢዎች ባሉ ኢ-ቀለም መሣሪያዎች ላይ ለማንበብ ፋይል አውርደው ወደ መሣሪያዎ ማስተላለፍ ይኖርብዎታል። ፋይሎቹን ወደሚደገፉ ኢ-አንባቢዎች ለማስተላለፍ ዝርዝር የእገዛ ማዕከል መመሪያዎቹን ይከተሉ።